keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kohta se totuus paljastuu

Muuttoprojekti alkaa olla siinä vaiheessa, että olisi syytä aloittaa pakkaaminen. Astioita tai vaatteita ei vielä voi pakata, mutta langathan voisi. Tätä hommaa olen kuitenkin vältellyt, koska kun kaikki lankalaatikot ja -nyssykät kaivetaan kaapeista, sängyn alta ja koreista, langan todellinen määrä paljastuu. Ja jos pinoan nyt kaikki lankalaatikot samaan läjään, totuus seistä töröttää siinä ja tuijottaa muuttoon asti suoraan silmiin: tässä me nyt kaikki olemme! En ole mielestäni ostanut juurikaan lankaa kuluvan vuoden aikana, mutta enpä ole sitä toisaalta kuluttanutkaan kummoiseen tahtiin. Kun langoista muodostuvat kilometrit on ovelasti hajasijoitettu ympäri kotia, määrä ei tunnu niin massiiviselta. Olen siis voinut uskotella itselleni, että lankaa on itse asiassa aika vähän nykyään...

No, muuttoapulaiseni voivat olla rauhassa, lankahan on oikein mukavaa muutettavaa, kevyttä ja kolhuja kestävää. :) Ja sitten kun pääsen lankojeni kanssa uuteen kotiin, hajautan taas langat sinne tänne, jotta voin edelleen blogissani väittää, että olen ostanut aika vähän lankaa viime aikoina. Ja uskoa siihen itsekin.

Vielä muuten kevyt mainos ja vinkki kaikille teille kirjoittamisesta tykkääville. Tampereen yliopistossa toteutettava tutkimushanke kerää kertomuksia työelämässä pärjäämisestä. Kaiken ikäiset työelämässä olevat tai joskus olleet voivat antaa panoksensa tutkimukseen kirjoittamalla omista ratkaisuistaan.

Ei kommentteja: