lauantai 19. toukokuuta 2012

Silmukointi

Pakko tulla jakamaan loistava silmukointiohje, jonka löysin Garnstudion sivuilta. Minulla on siis taas aktiivivaiheessa tämä jo vuosi sitten aloitettu neuletakki, ja päätin silmukoida takasauman. Olen silmukoinut tähän mennessä huomattavasti lyhyempiä saumoja, enkä ikinä muista miten tämä nerokas tekniikka menikään. Siispä etsin joka kerta verkosta ohjeita. Nyt löysin ohjeen, joka siis on minun mielestäni tähän mennessä selkein: Drops ohjevideo, olkaa hyvät.

Olen tässä istunut makkarin lattialla neule ja neula kädessä ja hokenut "oikein, nurin, nurin, oikein" -mantraa. Syntyvä sauma ON huomaamaton, kuten ohjeessa luvataan. Kunhan saan kappaleet yhteen, pääsen tekemään hihoja. (Teen hihat magic loopilla, ja tarvitsen pitkän kaapelin, jotka molemmat ovat nyt kiinni työssä - muutenhan sauman ompelemisen jättäisi ilman muuta viimeiseksi!) Eli takilla on hyvät mahdollisuudet päästä käyttöön tänä kesänä. Lankana minulla on tuossa Dropsin Cotton Light, joka on kesäneuleeseen oikein hyvä.


maanantai 2. huhtikuuta 2012

Tyylikkäälle herralle

Lähipiiriin ilmestyi loppuvuodesta uusi ihminen, hyväntuulinen ja varsin hyvän kokoinen heppuli. Hänelle kudoin liivin Dropsin Baby Merinosta, jonka sammakonvihreää en voinut vastustaa. Ohje myöskin Dropsin, löytyy täältä.
Ehdin juuri korkata toisen kerän olkapään tienoilla, eli lankaa jäi reilusti. Tein herralle siis myös Aviatrix-myssyn.

Liivin koko 68/74cm, langan menekki siis noin 52g. Tein koko liivin 2,5mm puikoilla. Vajaasta kerästä Baby Merinoa saa ainakin kaksi vauvan myssyä - toinen on itse asiassa jo puikoilla, herra saa viedä tuomisiksi vauvakaverilleen. :)

Baby Merinoa oli ihan mukava kutoa, mutta 50 gramman keristä ei mielestäni saisi solmuja löytyä. Niistä siis miinuspisteitä. Ihana värikartta sen sijaan tuo reilusti plussaa.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Heipä hei

Tulin ilmoittautumaan ja kertomaan että täällä ollaan, hyvissä voinneissa ja puikot kädessä. Sattuipa vaan niin hauskasti että hukkasin kamerani - tai siis sijoitin sen tilapäisesti väärään paikkaan - enkä ole saanut kuvattua töitäni. Taidanpa ottaa uuden kameran hankkimisen nyt projektiksi, ja tehdä lähiaikoina jonkun isomman postauksen. Tässä on syksyn jälkeen valmistunut vauvanvaatetta, useampi cowl (miten ihmeessä sen parhaiten suomentaa?!), jokunen huivi.. Iso osa niistä on jo maailmalla, mutta enköhän saa muutaman kuvatodisteen nähtäväksenne.

Oikein leppoisaa loppuvaa helmikuuta, palataan asiaan!