sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Asusteita

Hupsis, kylläpä on aikaa vierähtänyt tuosta edellisestä postauksesta. Olen kyllä kutonut paljon, mutta en ole jaksanut tai voinut blogata valmistuneista töistä. Osa neuleista menee siis lahjaksi, ja bloggaan niistä vasta sitten kun ne on luovutettu eteenpäin... Mutta tässä pari valmistunutta. Pipa oli tilaustyö, tuubi tuli itselleni.

Ihanan vihreä pipa Manos del Uruguayn Wool classicasta (100g=126m, väri 2364). Ensimmäistä kertaa tämä lanka puikoilla, ja tykkäsin kovasti. Lanka on paksuudeltaan vaihtelevaa, joten pinnasta tulee ihanan rouhea. Sävy on sekin hieman epätasainen, siis elävä. Puikot 6mm, silmukoita aikuisen pipoon 75. Virkkasin ekstrana pipaan irroitettavan, hieman heijastavan koristeen. Lankaa kului kaikkineen 78g. Tiedoksi pipan saajalle: saatan hakea itselleni pinkkiä Manosta heti huomenna... :)
Tuubin tein lahjaksi saamastani aarteesta, Artesanon Silk Embracesta. Puikoilla 5,5mm loin muistaakseni noin 90 silmukkaa. Tein toiseen päähän joustinta, muuten kudoin sileää. Kappaleen korkeus on noin 30cm, ympärysmitta noin 70cm. Menekki 56g, eli lankaa jäi kerästä vielä vaikka pipaa varten. Vaikka kutoessa olin varma että tämä kutittaa kaulalla, (huuhteluainevedessä liotuksen jälkeen) käytössä tämä on todettu kutittamattomaksi. Lankahan sisältää 47% Suri alpakkaa, 53% silkkiä. Sävy on nimeltään Hip-hop.

2 kommenttia:

Pirkkis kirjoitti...

Ihania! Varsinkin tuo pipa kiinnostais. Että löytyiskö siihen ohjetta jostain?

Mummu kirjoitti...

Hei. Pipolle ei ole tämän kummempaa ohjetta: luo 75s puikoilla 6mm ja kudo 3o,2n-joustinta muutama sentti (maun mukaan). Kudo sitten sileää, kunnes pipon korkeus on n.24cm. Päätä sitten silmukat muutaman kerroksen aikana tähän tyyliin: tee kavennuskerros, välikerros, kavennuskerros jne, kunnes silmukoita on jäljellä 10-15, päättele sitten. Kavennuskerroksilla olen tehnyt 2o yhteen kavennuksia ja muutaman silmukan väliin, ja vähentänyt noita välisilmukoita joka kavennuskerroksella. Viimeisellä kavennuskerroksella taisin sitten kutoa kaikki 2o yhteen. Tarkoitus on siis vaan tehdä melko "jyrkkä" kavennus, muutaman sentin mitalla.