lauantai 18. huhtikuuta 2009

Taas yksi huivi luovutettu uuteen kotiin

Swallowtail shawl on valmis. (Kuvia löytyy galleriasta, koska lanka ei ole Novitaa.) Vasta pingotuksen jälkeen tajusin mikä idea reunuksessa on, ja voin nyt todeta että nätti siitä tuli. Huivi luovutettiin tänään synttärisankarille, ja kyllä kuulemma pääsee käyttöön.

Olimme tosiaan viettämässä naisporukassa synttäreitä kaupungilla. Kävimme syömässä, ostoksilla ja sitten vielä kahvilassa - ennen kuin siirryimme lähimpänä asuvan keittiöön teelle. Hauskaa oli! Oli mukava jutella pitkästä aikaa oikein kunnolla ja ajan kanssa, ja humputella siinä samalla.

Nyt on mukava istahtaa nojatuoliin ja ryhtyä miettimään seuraavaa projektia. Tennesseestä täytyisi saada kesäinen neuletakki aikaiseksi, siis jonkinlaista pitsineuletta ryhdyn suunnittelemaan. Ohjeista en ole löytänyt sopivaa suoraan käytettävää ohjetta. Jos selaatte uusimmasta lehdestä (kesä 2009) sivun 82 eli mallin 70 esille, näette tavoiteltavan mallin. Neulos saisi olla pitsisempi (tämä olisi kuulemma kiva). Tätä täytyy siis hieman pohdiskella.

Mukavaa launtai-iltaa kaikille!

Ei kommentteja: