sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Pakkaspäivän puuhia

Pakkasasteita Mummulan ikkunan takana on enää 14, kun eilen lukemat olivat -22, mutta on silti mukava viettää hissuttelupäivää. Palasin eilen uudenvuodenturneeltani, joka oli miltei välitöntä jatkoa joulukiertueelle. Mukavissa kodeissa sain vierailla ja hauskaa oli, mutta on se niin että minulle oma koti on todellakin kullan kallis.

Tupa oli kyllä viilentynyt reissuni aikana kovasti. Aamulla oli ensimmäisenä sytytettävä kynttilät, jotta edes näyttäisi lämpimämmältä. Kauppaan täytyisi lähteä, mutta olen pessyt pyykkiä niin innokkaasti, etten ole vielä ehtinyt.Olen päättänyt ryhdistäytyä ja elää terveellisemmin, ja muun muassa opetella tekemään uusia ruokalajeja. Menen siis tutustumaan uudestaan lähikauppani salaatti- ja kalahyllyyn. ;) En ole silti tehnyt mitään varsinaisia lupauksia uudelle vuodelle, koska kokemukseni mukaan ne eivät kauaa kestä. Minkäslaisissa merkeissä sinä aloitat uutta vuotta? Onko luvassa tai haaveissa muutoksia?

p.s Kiitokset kaikille lukijoille - 3000 lukijan raja on mennyt juuri rikki!

3 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Haaveilen olevani Koko kesän saaressa. Yritän syödä terveellisemmin. Opettelen jotain uutta käsityötä; ryijypaketti on olemassa, piirretty liina odottaa kirjomista, kirjovirkkaus olis kiva oppia...
Kunhan saa elää suht terveenä ja tavallista elämää niin siinä on ihan hyvä tavoite vuodelle.

Krista kirjoitti...

Mistähän tässä nyt osais haaveilla... että itsellä ja läheisillä riittäisi terveyttä ja työtä, että maailma olisi edes himpun verran rauhallisempi ja oikeudenmukaisempi kuin viime vuonna (joo, tiedän, turha haave), että saisi viettää monta hyvää hetkeä oman kullan, katin ja käsitöiden kanssa. Siinähän sitä =)
Hyvää alkanutta vuotta sinulle!

-maria- kirjoitti...

Minä yritän elää yksinkertaisemmin ja perusasioihin keskittyen, itseni ja heikkouteni hyväksyen. Jonkinlaisesta stressittömyydestä ja ajan ottamisesta haaveilen.