tiistai 14. huhtikuuta 2009

Vaihtoaskel, nyppy, vaihtoaskel, nyppy...

Viime päivinä työn alla ollut Swallowtail shawl on valmistunut vikkelään. Eilen illalla pääsin siirtymään reunukseen – minkä jälkeen vaikeudet alkoivatkin. Reunus ei jatku suoraan perusmallikerrasta, joten olin koko ensimmäisen reunakuviokerroksen ajan ihan varma, että olen tehnyt virheen. No enpä ollut. Mutta kun piti ruveta väkästämään niitä ohjeen nyppyjä (nupp), sain harjoitella hetkisen, ennen kuin nypyn anatomia meni jakeluun. Ja sen jälkeen kutominen hidastuikin huomattavasti. Nurjalla pitää kutoa viisi nurin yhteen. Viisi silmukkaa vielä menettelisikin, luulen, mutta nyppy muodostuu silmukka, langankierto, silmukka, langankierto, silmukka -kokonaisuudesta. Vaikka tein sen ohjeen mukaan löyhästi, silmukoita ja langankiertoja sai joka kerta kalastella puikolle. Kerrokselle tulee jokunen nyppy, joka toiselle reunuksen kerrokselle, joten muutaman nypyn saan tehdä. Ihanaa!

Onneksi käyttämäni lanka tekee minut iloiseksi. Raikas ja reipas väri piristää, ja lankalaatu on ihanan kevyttä ja pehmeää puuvillaa.

Eli tämäkin viikko kuluu pitsihuivin parissa. Samalla yritän toipua pääsiäisestä ja sen aiheuttamasta univajeesta. Mukavaa kyllä oli – kiitokset ja terveisiä meikäläisiä kestinneelle emännälle!

Ei kommentteja: