lauantai 16. toukokuuta 2009

Euroviisufinaalia odotellessa

Tänään aion taas noudattaa perinteitä ja valvoa euroviisufinaalin urheasti loppuun saakka. En kyllä huomannut varata mitään erityistä evästä, mutta eiköhän pakastimesta löydy ainakin jätskiä... Finaaliin selvinneistä suosikkini taitaa olla Viro. Kappaleessa ja esittäjässä oli jotain sadunomaista, ja arvostan omaa äidinkieltään vielä nykypäivänkin euroviisuissa käyttäviä. Pidin myöskin Portugalin erikoisesta kappaleesta, perinteisemmistä viisuista vakuuttivat Islanti ja Malta. Näistä ennakkosuosikeista en oikein perustanut - sen verran vastarannankiiskiä minussa on.

Viisukudinkin on jo varattu nojatuolin viereen. Olen monessa postauksessa maininnut Tennesseestä tilatun neuleen. No, langalle löytyi vihdoinkin ohje, uusimmasta Modasta, pitsineule sivulta 41. Koon XS ohjeella näyttäisi tulevan Tennesseestä (puikoilla nro 3) takki L-kokoiselle. Vähän jännittää mitä tästä tulee - en ole koskaan tehnyt tilauksesta noin isoa työtä. Onneksi malli on sellainen, ettei sen kuulukaan istua kuin hanska.

Ennen viisuilua taidan kuitenkin päätyä vielä parvekkeelle istuttamaan kukkia. Parveke alkaa taas olla siivottu, joten siellä mahtuu kohta oleskelemaankin - kunnes olen taas onnistunut täyttämään sen kukilla! Mutta on vaikea olla innostumatta kukista ja vihersisustamisesta, kun ikkunan takana näkymä on näinkin vihreä:

Ei kommentteja: